FANDOM


Vikings
Vikings.png
Teema
Elinikä 2005-2007
Järjestelmä SYSTEM
Yläteema SYSTEM

Vikings (suomeksi Viikingit) oli LEGO Groupin tuottama teema joka perustui viikingien mytologiaan. Teema julkaistiin vuoden 2005 syyskuussa yksinomaan Euroopan markkina-alueelle mutta sitä alettiin myymään seuraavana jouluna myös Pohjois-Amerikan markkinoilla. Teema lopettiin vuonna 2007.

Teemaan kuuluvissa seteissä seikkailivat viikingit, jotka taistelivat erilaisia mytologiastaan tuttuja olentoja vastaan, aina Fenriksestä lohikäärmeisiin. Taustatarinaa ei teemassa yllättäen ollut vaikka muut samoihin aikoihin myynnissä olleet teemat (esimerksiksi vuoden 2004 Spider-Man ja vuoden 2006 Exo-Force) pohjautuivat vahvasti taustatarinoihinsa.

TarinaMuokkaa

Vikings kertoo nimensä mukaisesti viikingeistä, jotka seikkailevat kotialueellaan taistellen erilaisia mytologisia olentoja vastaan. Taustatarinaa ei ole kovin pitkälle kehitelty vaan jokainen setti perustuu johonkin taisteluun viikinkien ja hirviöiden välillä (ainoa poikkeus on 7020 Army of Vikings with Heavy Artillery Wagon).

HistoriaMuokkaa

2000-vuoden alkuaikojen ongelmallisten tilanteiden jälkeen vuonna 2004 LEGO yhtiö oli takaisin jaloillaan tehden hyvää tulosta. Perus-arvoja kunnioittaminen oli auttanut yhtiön syvästä suosta ja yhtiön pelastaneen innovaation ei toivottu loppuvan. Uusien teemojen lanseeraminen oli ollut aina hankalaa joten yhtiön johtoporras toivoi löytävänsä uusia tapoja vähentääkseen mahdollisia tappioita. Vuoden 2005 teemoja suunnittellessa esiteltiin uusi ajatus: Entäpä jos pää-markkina-alueille, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, suunniteltaisiin omat teemansa juuri niissä olevien markkinoiden perusteella? Vaikka ajatus kahden eri teeman kehittämisestä tätä tarkoitusta varten tuntui aluksi oudolta, ideaa päätettiin kokeilla. Ajatuksena oli että nämä kaksi "erikois-teemaa" eivät pääsisi syömään toistensa myyntiä ja voittojen määrä voitaisiin maksimoida.

Ajatuksen kehittyessä eteenpäin alkoivat markkina-alueiden toiveet muotoutua omiksi teemoiksiin: Pohjois-Amerikan oma teemansa olisi Dino Attack ja muu maailma saisi Vikingsin[1]. Harrastajat ovat olettaneet että Dino Attack olisi nähty liian väkivaltaisena esimerkiksi Saksan tärkeällä markkina-alueella ja tästä syystä teemaa ei tuotu Euroopaan. Toisaalta, Dino Attackista tehty Dino 2010 teema tuotiin markkinoille vähän myöhemmin ja se myi suhteellisen hyvin.

Kun tieto Vikings teeman poisjäämisestä Pohjois-Amerikan markkinoilta tuli harrastajien tietoon, syntyi heidän keskuudessaan suuri vastarinta. Vikings oli tyyliltään juuri sellainen mitä monet harrastajat olivat pitkän aikaa toivoneet ja teeman jääminen pois heiltä tuntui hyvin järkyttävältä. Harrastajien vastarinta pääsi vaikuttamaan asioihin ja pikkuhiljaa Vikings teema löysi tiensä myös Pohjois-Amerikan markkinoille, ensin LEGO kauppojen ja Toys 'R' Usin kautta, myöhemmin suoraan Shop at Homesta saatavana.

SetitMuokkaa

2005

2006

Katso myösMuokkaa

ReferenssitMuokkaa

  1. LUGNETissa julkaistu Jake McKeen selostus Vikings ja Dino Attack teemojen tilanteesta, kirjoitettu 25.2.2005

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki