WikiPalikka
Advertisement
Power Miners
Power Miners Logo
Teema
Elinikä 2009-2010
Järjestelmä SYSTEM
Yläteema Underground

Power Miners on vuonna 2009 julkaistu teema, joka kertoo maanalaisesta tutkimusryhmästä, joka pyrkii tutkivat outojen maanjäristysten lähdettä ja tutkimusryhmän toimintaa häiritsevistä kivihirviöistä. Power Miners on hyvin samankaltainen kuin vuonna 1999 julkaistu Rock Raiders-teema ja niitä pidetäänkin samaan yläteemaan, Underground, kuuluviksi.

Power Miners teeman uskotaan päättyvän vuonna 2010 sillä sen ensi vuoden seteistä ei ole kuulunut vielä mitään.

Hahmot[]

Power Miners[]

Power Miners-ryhmä on joukko ihmisiä, jotka ovat kaivautuneet Maan ytimeen. He etsivät syitä oudoille maanjäristyksille, jotka ravisuttavat maanpintaa. Maan alla he tapaavat kivihirviöitä ja löytävät energiakristalleja.

Kivihirviöt[]

Kivihirviöt ovat teeman vihollishahmot. He vastustavat Power Minersejä ja yrittävät saada kristalleja itselleen syötäväksi.

  • Glaciator on häijy ja ilkeä. Tämän takia jopa muut kivihirviöt pelkäävät häntä. Vaikka hän on itsekin vaarallinen, hän usein antaa muiden tehdä työn ja ottaa itse siitä hyödyn. Hänen nimensä tulee todennäköisesti sanoista gladiator, gladiaattori, sekä glacier, jäätikkö.
  • Boulderax on vahva, mutta myös hidas ja typerä. Hän tappelee huvin vuoksi. Tämän takia hän saattaa unohtaa, että tuli hakemaan kristalleja eikä tappelemaan. Hänen nimensä tulee todennäköisesti sanasta boulder, kivenjärkäle.
  • Firox on hiiviskelijä ja utelias. Hän rakastaa kepposten tekemistä, ja onkin aina varastelemassa Power Minersien tavaroita tai aiheuttamassa heille muuta vaivaa. Hänen nimensä tulee todennäköisesti sanoista fire, tuli, ja fox, kettu.
  • Meltrox* vihaa kaikkea ja on tuhoisa, jopa ollessaan hyvällä päällä. Hän aina haluaa tapella, vaikka se olisi tarpeetonta. Hänen nimensä tulee todennäköisesti sanasta melt, sulattaa.
  • Sulfurix on älykäs ja ovela. Hän ilmestyy silloin, kun sitä vähiten odottaa. Hänellä on kyky sulattaa kiveä hetkessä, ja käyttää tätä tunneleiden tekemiseen. Hänen nimensä tulee todennäköisesti rikin englannin kielisestä nimestä Sulfur.

Yhtäläisyydet Rock Raidersin kanssa[]

  • Kivihirviö (Rock Monster) on tismalleen sama termi, jota käytettiin Rock Raidersin vihollishahmoista. Lisäksi molemmat ryhmät varastelevat ihmisiltä kristalleja.
  • Power Minersin kristallit ovat samassa roolissa tarinassa kuin Rock Raidersin energiakristallit.

Setit[]

2009[]

  • 8707 Kallioräjäytin
  • 8708 Luolakaivuri
  • 8709 Kaivostyöntekijät
  • 8907 Kivenhakaaja
  • 8908 Monsterilaukaisin
  • 8956 Kivisilppuri
  • 8957 Kaivoshirmu
  • 8958 Graniitinhioja
  • 8959 Kynsikauhakaivuri
  • 8960 Voimapora
  • 8961 Kristallikerääjä
  • 8962 Kristallikuningas
  • 8963 Kivenmurskaaja
  • 8964 Titaaniporan komentotorni

2010[]

  • 8188 Vesitykki
  • 8189 Magnahirmu
  • 8190 Kynsisieppari
  • 8191 Lavatraz-vankila

Media[]

Power Miners-teema on useiden muiden nykyaikaisten LEGO teemojen ohella niin sanottu "median tukema"-teema. Siitä on tehty selain-pelejä ja lyhytelokuvia.

Tähän mennessä on julkaistu yksi peli:

Myös sarjan kivihirviöitä nähtiin monissa teeman julkaisun aikaisissa LEGO-mainoksissa.

Kuten monet uusista teemoista, myös Power Minersien seteistä ja suunnittelijoista on tehty lyhytvideoita LEGO.com-sivustolle. Tällä hetkellä videoita on kaksi:

Katso myös[]

Ulkoisia linkkejä[]

Advertisement