WikiPalikka
Advertisement
Rock Raiders
Rock Raiders logo
Teema
Elinikä 1999-2000
Järjestelmä SYSTEM
Yläteema Underground

Rock Raiders oli maan alle sijoittuva, pääosin vuonna 1999 käynnissä ollut teema. Sen tarina keskittyy vieraalla planeetalla energiakristalleja hirviöiden kanssa kilpaa keräävään Rock Raiders -ihmistiimiin. Rock Raiders jäi julkaisuvuotenaan Star Wars -lisenssiteeman jalkoihin, eikä siksi menestynyt kovin hyvin.

Rock Raiders on osa Underground-teemaa, jonka ainoa teema se oli pitkään. Vuonna 2009 julkaistiin siihen perustuva uusi Power Miners -teema, jota pidetään toisena Underground-teemana.

Taustatarina[]

Rock Raiders, tarinan päähenkilöiden ryhmä, on palaamassa kotiin tuntemattomasta aurinkokunnasta. Matkan loppuvaiheilla heidän avaruusaluksensa, LMS Explorer, ajautuu asteroidivyöhykkeeseen. Asteroidit sammuttavat aluksen suojakilven ja työntävät sitä kohti madonreikää. Kun Rock Raiders -jäsenet yrittävät paeta sen luota, he epäonnistuvat ja aluksen polttoaine kuluu loppuun. Alus ajautuu madonreikään ja siirtyy toiseen galaksiin.

Vieraassa galaksissa joukkio lähtee lähimmälle planeetalle, planeetta U:lle, LMS Explorerin varaenergialla. Planeetalla on runsaasti energiakristalleja, joita voisi käyttää aluksen polttoaineeksi päästäkseen kotiin. Tämän vuoksi tiimi lähtee keräämään kristalleja.

Maan alla on kuitenkin monia luonnollisia vaaroja: laavaa, sen aiheuttamaa eroosiota, ja maanvyöryjä. Lisäksi jotkut planeetan eläimistä ovat tehtävälle tuhoisia. Kivihirviöt sekä niiden sukulaislajit, jää- ja laavahirviöt, ovat vahvoja, ilkeitä olentoja, jotka syövät energiakristalleja ja limaetanat imevät kristalleja tyhjiksi energiasta.

Sarjan setit[]

  • 4910 Hover Scout - "Ilmatyynyajoneuvo"
  • 4920 Rapid Rider - "Pikakiitäjä"
  • 4930 The Rock Raiders - "Maanalaiset tutkimusmatkailijat"
  • 4940 Granite Grinder - "Maanalainen porausvaunu"
  • 4950 Loader-Dozer - "Maanalainen kauhakuormaaja"
  • 4970 Chrome Crusher - "Superporaaja"
  • 4980 Tunnel Transport - "Tunnelikuljetus"
  • 4990 Rock Raiders HQ - "Maanalainen tukikohta"

Promosetit:

  • 1274 Light Hover
  • 1275 Chainsaw Bulldozer
  • 1276 Helicopter Transport
  • 1277 Drill Craft
  • 3347 One Minifig Pack - Rock Raiders #1
  • 3348 One Minifig Pack - Rock Raiders #2
  • 3349 One Minifig Pack - Rock Raiders #3

Media[]

Rock Raiders-teema poiki oman videopelinsä nimeltä LEGO Rock Raiders.

Katso myös[]

Advertisement