FANDOM


Alpha Team
Teema
Elinikä 2001-2005
Järjestelmä SYSTEM
Yläteema SYSTEM

Alpha Team oli The LEGO Groupin tuotesarja, joka oli markkinoilla vuodesta 2001 vuoteen 2005. Se kertoo agenttijoukon taistelusta ilkeää Ogelia vastaan.

TarinaMuokkaa

2001Muokkaa

Alpha Team aloitti erittäin salaisena agenttijoukkona, jonka johtaja oli Dash Justice. Samaan aikaan Ogel valmisti "palloja" (eng. orbs) jotka muuttavat tavallisen siviilin mielettömäksi zombiksi ja Ogelin orjaksi. Kuitenkin hänen yrittäessä voittaa Alpha Teamia. Alpha Teamin jäsenet tuhosivat koneen, joka teki palloja (D.O.O.M., Device for Ominous Orb Machine) ja muuttivat zombit takaisin normaaliksi. Ogel ehti paeta ennen kuin Alpha Team ehti ottaa hänet kiinni.

2002, Mission Deep SeaMuokkaa

Vuonna 2002 Alpha Team muuttui vähän. Ogel oli palannut paljon ilkeämmän näköisempien zombien kanssa. Ogel oli tehnyt pallon, joka muunsi tavalliset meren eliöt mutanteiksi hänen puolelleen. Ogelin vasen käsi oli korvattu läpinäkyvän punaisella koukulla. Ei tiedetä miksi Ogelille tuli koukku, mutta hänen epäillään menettäneen kätensä taistelussa Alpha Teamia vastaan. Alpha Teamin apuri, TeeVee oli muuttunut vedenalaiseksi alukseksi. Dash tuhosi Ogelin "pallo" laboratorion. Tämä palautti mereneläimet takaisin normaaleiksi. Ogel pakeni jälleen.

2004, Mission Deep Freeze Muokkaa

Alpha Team koki suuren muutoksen. Sen logo muutettiin, Crunch ja Cam paikattiin Timanttihampaalla, Arrowilla ja Ogel vaihtoi punaisen koukkunsa läpinäkyvän siniseen. Alpha Team sai enemmän tekniikkaa. Heidän koneissaan oli uusi ominaisuus: ne pystyivät muuttumaan Alpha Moodiin, joka muutti koneet erilaisiksi. Tällä kertaa Ogel ei yrittänyt mielenhallintaa vaan jäädyttää maailman jääpalloilla. Jääpallot olivat erilaisia kuin muut pallot, sillä ne eivät mutatoineet/aivopesseet vaan jäädyttivät kaiken mihin koskivat. Alpha team etsi palloja jäätiköltä sekä Ogelin tukikohtaa mutta turhaan.

Ogel onnistui jäädyttämään miltei koko tiimin, ja jäljelläolevat Charge ja TeeVee eivät löytäneet jääkuutioita. Kun kaikki toivo näytti olevan mennyttä, zombit alkoi tehdä satunnaisesti ja rehellisesti sanottuna hyvin hauskaa asiaa: he alkoivat varastaa mielenkiintoisia maamerkkejä. Zed, Alpha Teamin erikoisagentti saapui jäätikölle. Hän sulatti jäistä tiimin jäsenet ja keskittyi omaan tehtäväänsä. Kun muu tiimi meni kohtaamaan Ogelin joukkoja, Zed taisteli Ogelia vastaan joka oli ottanut haltuun valtavan Skorpioni pallolaukaisimen, koska hänen oma alus oli tuhoutunut paossa Alpha Teamia vastaan. Ogel ja Zed taistelivat.

Virallisessa tarinassa ei kerrota kumpi voitti kamppailun. LEGO Magazine:ssä pyydettiin faneja kirjoittamaan heidän omia tarinoitaan siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi. LEGO Magazine ei koskaan julkaissut tuloksia, mutta se tiedettään, että loppujen lopuksi Zed voitti taistelun ja maailma muuttui takaisin normaaliksi.

HahmotMuokkaa

Alpha TeamMuokkaa

  • Dash Justice
    Liike-expertti ja tiimin johtaja. Hyvin rohkea mutta koppava. Rakastaa merimaastoa.
    Crunch
    Räjähde-expertti
    Radia
    Laser-expertti.Hyvin kaunis.
    Charge
    Sähköexpertti. hän osaa lentää raketeilla puvussaan.
    Cam Attaway
    Moottoriexpertti ja mekaanikko.
    Flex
    Köysiexpertti
    TeeVee
    Tiimin assistantti
    Arrow
    Tiimin mekaanikko
    Timanttihammas
    Porausexpertti
    Gearbox
    Tästä agentista tiedetään vain että hän rakensi Tundra Trackerin.
    Zed
    Erikoisagentti ja Blizzard Blasterin pilotti.

OgelMuokkaa

Armoton vihollinen ja päävihollinen joka vuodelta mutta eri suunnitelmalla. Hänen ensimmäinen suunnitelmansa oli Mielenhallintapallojen käyttö ihmisten muuttaminen mielettömiksi luurangon kaltaisiksi zombeiksi. Zombit muuttuivat normaaleiksi kun pallot tuhottiin. Ogel palasi seuraavana vuonna uudella suunnitelmalla muuttaa merieläimet mutanteiksi. Se suunnitelma pilattiin kun Agentti Dash tuhosi pallontekokoneen ja Ogelin vedenalainen tukikohta tuhoutui.Ogel kuitenkin pakeni. Hänen suurin suunnitelmansa oli maailman jäädyttäminen uusilla jääpalloilla jotka jäädyttävät kasiken mihin koskevat.Hänen suunnitelma melkein toteutui, mutta eikoisagentti Zed aluksellaan voitti Ogelin. Ogel rakastaa Radiaa.

"Ogel" on LEGO toisinpäin kirjoitettuna. LEGO Club Magazinessä tämä perusteltiin sillä että Ogel on LEGO:n vastakohta (LEGO on hauska, Ogel vihaa hauskaa, tietysti). Ogel on esikuva Knights Kingdom-sarjan pääviholliselle Vladekille. Greg Farshtey, BIONICLE:n, Exo-Forcen ja Alpha Teamin käsikirjoittajan kertoo lempi-ei-BIONICLE-vihollisensa olevan Ogel.

  • LuurankoZombit
    Ogelin apurit, jotka ovat aivopestyjä Mielenhallintapalloilla. Ne esiintyvät usein sarjan aikana.
    Super Jää Zombi
    Luurankozombi mustalla päällä. Ohjaavat Skorpionipallolaukaisinta.

PallotMuokkaa

Pallot ovat Ogelin päävaruste suunnitelmissaan. Niitä on kolmea tyyppiä:

  • Mielenhallintapallo: Tämä pallo aivopesee tavalliset siviilit muuttaen ne mielettömiksi luurankomaisiksi Zombeiksi.
  • Mielenhallintapallo 2.0: Muuten samanlainen kuin ensimmäinen, mutta sill' voi mutatoida ihmisen mielen lisäksi meren eläimienkin mieliä.
  • Jääpallo: Jäädyttää kaiken mihin koskee.

Ogelin tukikohdatMuokkaa

Ogelilla on ollut paljon tukikohtia sarjassa.

  • Ogelin saarilaboratorio: Ogel kasvattaa kasveja joihin hän käyttää palloja valtavissa kasvihuoneissa.
  • Limaluolat: Ogel käyttää limaa pakatakseen pallot tynnyreihin joissa niitä voi kuljettaa toisiin tukikohtiin.
  • Ogelin merenalainen tukikohta: Kasvit ja lima tuodaan tänne sukellusveneellä ja kaikki tavarat ovat D.O.O.M. (Device for Ominous Orb Machine) koneeseen.
  • Ogelin piilotettu arktinen tukikohta: Ogel lastaa täällä pallot rakettiin täällä. Hän aikoo laukaista ne koko maailman ylle.

Tukikohdat seteissäMuokkaa

Ogelilla on muutama tukikohta settinä. Kaikissa niissä on iso kallo.

  • Ogelin hallintoasema: Ongel ja hänen Zombit lastaavat palloja isoon rakettiin,jolla voi pudottaa ne maahan tehden kaikista ihmisistä orjia.
  • Ogelin syvänmeren tukikohta: Tämä tukikohta sisältää ohjuksia, 2 Zombia ja Ogelin puolustusjoukkoina. Siinä tulee mukana myös Dash pienellä AT Aluksella ja Ogelin Aqua-Gator-alus.
  • 4748 Ogelin jäätikkölinnoitus: Täälä tehdään jääpallot. Setti sisältää Ogelin,kaksi Zombia, kaksi AT-Agenttia: Dashin ja Arrowin heidän Solar Speeder aluksensa kanssa.

PelitMuokkaa

Alpha Team tarina kerrotaan monissa peleissä. Ensimmäinen niistä on vuonna 2000 julkaistu peli jossa Agentti Dash pelastaa muut jäsenet tuhotakseen Ogelin. Pelissä pitää käyttää jokaista hahmoa. Viimeisessä kentässä, "Mission Control":ssa agentit pysäyttävät kuljetusraketin. Alkuperäinen LEGO Alpha Team peli voitti palkinnon erikoisefekteistä Digital Domainilta. Sarjasta on tehty myös nettipelejä:

  • The First Encounter - Ensimmäinen keskittyi Dashin ja Camin tehtävään estää Ogelia hallitsemasta maailman säätä.
  • Drone's Menace - Toinen peli sisälsi Dashin, Camin,Radian ja TeeVeen. Se perustui Mission Deep Sea-tehtävään.
  • Ogel's Fortress - Seuraava kolmiosainen peli julkaistiin 2004/2005 jossa ratkottiin tehtäviä ajoneuvoilla.

Ensimmäisessä pelissä tiedustellaan ympäriinsä, toisessa pelastetaan Rad ja kolmannessa etsitään Ogelin tukikohta ja taistellaan lopuksi Ogelia vastaan.

SetitMuokkaa

2001Muokkaa

2002Muokkaa

2003Muokkaa

2004Muokkaa

2005Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki